Aiemman Aalto-yliopiston professuurin ja nykyisen Yle Draaman päällikkyyden ohellakin Jarmo Lampela on ohjannut, vaikkei ...
Asiantuntija korostaa lihavuuslääkkeen oikean annostuksen merkitystä. Johanna Hjort pääsi lääkkeen ansiosta mahalaukun ...
Keskustasta perussuomalaisiin loikannut Pekka Aittakumpu Oulun vaalipiiristä on todennäköisesti puolueen ensimmäinen ...
Yrittäjä ei voi valita, kenelle myy palveluitaan. Asiakkaiden valikointi näiden seksuaalisen suuntautumisen takia on lailla ...
Pohde siirtää ambulansseja sinne, missä se katsoo niillä olevan enemmän käyttöä eli lähtöjä. Kesällä hyvinvointialue siirsi ...
100 000 suomalaisen kuoro on kansalaisaloitteella vaatinut, että – muotoilu suoraan aloitteesta – ympäristöjärjestö Elokapina ...
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue ottaa käyttöön toimintatavan, jossa asukkaat päättävät tietyn rahasumman käytöstä.
Toholammilla on viikonloppuna tehty laajoja etsintöjä alueella, josta aiemmin löytyi ihmisen käsi. Viikonlopun etsinnöissä ...
Soiten johtajakaaoksessa unohtui yksi tärkeä asia – henkilöstö. Heidän tyytymättömyytensä ja tarpeensa on syytä ottaa ...
Henkilöauton ja moottoripyörän peräänajo pysäytti sunnuntai-iltana liikenteen puoleksitoista tunniksi Kaustisen ja Vetelin ...
Sari Innanen pujottaa hopeamitalin Jusa Ihalaisen kaulaan. Ihalainen johti joukkuettaan tiukassa taistossa, mutta Klubi 04:n ...
Kokkolalaisyritys Innomost nappaa metsäteollisuuden sivuvirrasta koivunkuoren talteen ja muuttaa sen arvokkaaksi ...